Yksi tiiliskivi vai kymmenen runokirjaa – Mitä kirjoja pakkaat mukaan lomalle ja miksi?

Matkakirjojen valinta on keskeinen osa lomailua. Lomalla voi ottaa lomaa myös itsestään ja muuttua vihdoin naiseksi, joka aloittaa aamunsa juoksulenkillä ja Anti-Oidipuksella.

YHTENÄ YÖNÄ toukokuussa lähdin lomalle.

Niin kuin aina, matkaan valmistautuminen vaati kymmeniä pieniä päätöksiä. Saako nykyään taas lentää, pysytäänkö yhdessä paikassa vai käydäänkö monessa "kohteessa", kuinka monta mekkoa kehtaa ottaa ja otanko kuitenkin tietokoneen, vaikka sanoin, että en, mutta mitä jos sattuu jotain, jonka hoitamiseen vaaditaan tietokone, mitä sellainen voisi olla, en tiedä, älä kysele.

VAIKEINTA ON aina valita kirjat.

Jotkut ottavat lomalle mukaan yhden tiiliskiven ja tahkoavat sitä sitoutuneesti koko matkan, toiset haluavat mieluummin monta pientä kirjaa.

Osa muuttuu pakatessaan harhaiseksi aikaoptimistiksi ja kuvittelee lukevansa joka päivä vähintään viisi kirjaa. Realistit järkeilevät, että varmaankin lomalla tulee luettua hieman enemmän kuin arjessa, mutta onhan siellä paljon muutakin tekemistä, ja onko se nyt niin hirveää, jos luettava loppuisikin kesken.

Ei varmaankaan ole vaikea arvata, että lukuhaasteita ja suorittamista harrastavana ihmisenä pakkaan lomalle mieluummin kymmenen sadan sivun kuin yhden tuhannen sivun kirjan.

Kirjakasan selättämisestä tulee touhukas olo, ja kun toisella kädellä pitää kuitenkin juoda viiniä tai tupakoida tai silittää kissaa, käyttöliittymän täytyy olla kevyt ja käytännöllinen. Eihän Päättymätöntä riemua jaksa edes kannatella auringon veltostuttamilla raajoilla, ja 1000-sivuisen järkäleen ensimmäisiä ja viimeisiä sivuja on sairaan ärsyttävää lukea.

Täytyy myös miettiä, mitä kirjoja laitetaan käsimatkatavaroihin ja mitkä joutavat mennä ruumaan. Mitä jos laukku jää matkalle tai lentokone syöksyy maahan ja kirjat katoavat tulimereen?

SITTEN OVAT vielä sisällölliset kysymykset.

Olisiko lomalla vihdoin aikaa tarttua kesken jääneeseen klassikkoon, tankata tärkeitä tietokirjoja rentoutuneilla aivoilla vai lepuuttaa rasittunutta mieltä healing fictionilla? Entä vibe, kuuluuko Italiassa lukea Napoli-sarjaa ja Itävallassa Bernhardia, vai onko sillä mitään väliä?

Kysymykset eivät ole yhdentekeviä, sillä sukkien lisäksi matkalle pakataan myös mielikuvia. Vieras maa ja uusi kaupunki ovat mahdollisuus olla toisenlainen ihminen, lomalla voi ottaa lomaa myös itsestään.

Lenkkareita ja lenkkivaatteita kassiin sulloessa voi kuvitella muuttuvansa juuri tällä lomalla sellaiseksi naiseksi, joka aloittaa aamunsa reippaalla juoksulenkillä ja Anti-Oidipuksella eikä doomscrollauksella ja eilisen häpeämisellä.

Ystäväni suositteli minulle Harry Salmenniemen Valohammasta lomalukemiseksi, koska “siinä on niin paljon dialogia”, että saisin sen luettua jo menomatkalla.

TÄLLÄ KERTAA osoitin mielestäni poikkeuksellista mielenlujuutta. Otin kahdeksan päivän matkalle seitsemän kirjaa, joista kaksi oli kesken, eli tavallaan vain viisi ja puoli.

Nobel-voittaja Han Kangin uusimman Älä jätä hyvästejä -romaanin valitsin, koska se oli houkuttelevasti noin puolivälissä, samoin kuin huhtikuun Piirin lukutapahtumassa aloittamani Yukio Mishiman englanninkielinen novellikokoelma. Sujautin sen reppuun muka hetken mielijohteesta juuri ennen kuin lähdin lentokenttäbussiin, vähän kuin olisin itse sekä näpistäjä että näpistyksen uhri.

Muita mietin minuuttikaupalla.

Kirjastosta olisi lainassa kaksi vakavasti otettavaa romaania, Bernhardin Hakkuu ja jonkun brasilialaisen Clarice Lispectorin teos Elämän henkäys, jota ystäväni suositteli, kun törmäsimme kirjastossa. Tunnustelin henkistä ja älyllistä kapasiteettiani ja tulin siihen tulokseen, ettei se juuri nyt riitä kirjaan, joka alkaa Mooseksella. Avasin Hakkuun. Helvetin pientä tekstiä, ei tällaista jaksa tihrustaa suolan turvottamilla silmillä.

Paljon mukavammin taitetulta näytti Elisa Shua Dusapinin toinen romaani Pachinko-kuulat. Ranskalais-korealaisen Dusapinin esikoisteos Sokcho talvella oli tunnelmallinen pieni kirja, niin arvioiden perusteella tämäkin. Ehdottomasti halusin mukaan Teoksen katalogista bongaamani Quynh Tranin romaanin Kun toiset nauttivat, joka ilmestyi suomeksi aivan hiljattain. Kolmantena käännöskirjana karsinnoista selvisi venäläisen Maria Stepanovan (tiivis!) Kadoksiin-romaani, jota ovat kehuneet muun muassa muut Piirin kirjoittajat. Lisäksi siinä on jotenkin ihana kansipaperi, jota haluan kosketella koko ajan.

Otin myös kaksi tietoista riskiä.

Lainasin ystävältäni Johannes Ekholmin ja Harry Salmenniemen uudet romaanit Päähenkilö ja Valohammas. Ajattelin, että Ekholmin uutuus saattaisi edellisten tapaan saada minussa aikaan jonkinlaista kevyttä tuohtumusta, Salmenniemen vanhemmuuskirjaa ystäväni puolestaan markkinoi ilakoimalla, että siinä on niin paljon dialogia, että saisin sen luettua jo ensimmäisellä lennolla.

Myös ahkerasti lukeva ystäväni suhtautuu lomaluettavan valintaan vakavasti.

"Kirjan valinta ennen lomaa on aina todella tärkeä ja ihana prosessi", hän sanoo.

Ystäväni kuuluu heihin, jotka haluavat lomalle mieluummin yhden suuren kuin monta pientä teosta.

Hänellä on tapana esivalita noin viisi kirjaa, jotka hän levittää sängylle selailtaviksi ja fiilisteltäväksi. Sitten hän miettii, mikä niistä voisi sopia juuri tälle matkalle. Usein mukaan lähtee jokin vähän pidempi tai perusteellisempi kirja, jolle ei ole arjessa ollut aikaa tai tilaisuutta tarttua.

Esimerkiksi Vietnamin-matkalla hän luki Hanya Yanagiharan noin 900-sivuisen "kärsimyseepoksen" Pieni elämä.

"En muuta tehnyt sen matkan aikana kuin ollut rannalla tai uima-altaalla nenä kiinni kirjassa."

Joskus hän kertoo jopa kokeneensa hieman huonoa omaatuntoa siitä, pitäisikö matkalla katsoa jotain muutakin kuin sivuja ja "heittäytyä" enemmän todellisen maailman vietäväksi.

Välillä hän valitsee lomakirjan miljöön perusteella. New Yorkissa hän luki yhden kaikkien aikojen suosikkikirjoistaan, Let the Great World Spin. 1970-luvun New Yorkiin sijoittuvassa teoksessa trapetsitaiteilija temppuilee WTC-tornien väliin pingotetulla trapetsilla, mutta varsinaisesti tarina käsittelee niiden ihmisten kohtaloita, jotka katsovat taiteilijaa kaukaa katutasolta.

"Muistan, miten se avasi uutta näkökulmaa siihen kaupunkiin, sen katuihin ja ihmisiin."

Entä jos ainoa kirja loppuu kesken? Ei hätää. Hänestä on ihanaa "luuhata" vieraiden kaupunkien antikvariaateissa ja kirjakaupoissa.

Hänen ennustuksensa Salmenniemen suoritusnopeudesta ei aivan toteutunut, sillä nukahdin hetkeksi kohtalokkaasti jossain Keski-Euroopan yllä.

Raivotin viimeisiä sivuja vielä, kun muut matkustajat purkautuivat jo kohti Firenzen lentokenttää.

LOMAN toisena päivänä paistoi aurinko. Leiriydyin uima-altaalle lukemaan Pachinko-kuulia ja jäkättämään Valohampaasta.

En enää edes tiedä, miksi luen kuvauksia pikkulapsiperheiden arjesta, kun lähinnä ahdistun niistä suunnattomasti. Ehkä haluan satuttaa itseäni. Ehkä elättelen toivoa, että hyvä kirjoittaja saa omenasoseenkin kuulostamaan seikkailulta. Ehkä olen vain tyhmä ihminen.

Pachinko-kuulat taas on juuri sellainen kuin ajattelin. Teoksen haikea vieraantuneisuus vaikuttaa viehättävän suomalaisia lukijoita – ainakin sen perusteella, kuinka paljon Kaakkois-Aasiaan sijoittuvia tai sieltä kotoisin olevien kirjailijoiden teoksia kustantamojen katalogeihin on viime vuosina ilmestynyt. On paljon patoutuneita tunteita ja sanomattomia asioita, mutta toisin kuin suomalaisissa tunne-elämän kuvauksissa, ne harvemmin purkautuvat väkivallaksi.

Hain toisen lasin viiniä ja harhauduin hetkeksi raportoimaan viihtymisestäni erinäisiin chatteihin. Tämän kuvan lähetin Lauralle:

LAURA POROLA on ystäväni, jonka kanssa tutustuimme baarissa kymmenisen vuotta sitten. Seuraavana päivänä perustimme kirjakerhon, jossa ei ole muita jäseniä.

"Lomakirjoistahan pitää aina ottaa kuvia", Laura sanoo.

"Mä tosin oikeastaan lähettelen niitä vain yhdelle Tuija Siltamäelle."

Viime joulun Laura vietti etelässä. Sisko otti hänestä kuvan, jossa hän lukee uima-altaalla uikkareissa ja Zelda-lippiksessä Kaj Korkea-ahon romaania Äitiä etsimässä.

"Se on ihan sairaan hieno kuva, mä näytän siinä tosi intellektuellilta. Olisin halunnut laittaa sen kaikkiin deittiäppeihin, mutten kehdannut."

Laura ottaa lomalle aina liikaa kirjoja. Nyt ongelmaksi on tullut vielä sekin, että hän saattaa pakata viikon matkalle viisi kirjaa, mutta lukee niistä vain yhden, ja viettää loppuajan kännykällä lukuaikapalveluissa aivan muiden kirjojen parissa.

Melkein kymmenen vuotta Laura raahasi jokaiselle matkalle Mustekala-kulttuurijulkaisun pamfletin Alaston totuus taiteesta. Hän ajatteli, että se on tärkeä julkaisu, että olisi tärkeää lukea se, kun se kerran liittyy omaan alaan. Laura ei lukenut sitä ikinä. Enää hän ei edes tiedä, missä se on.

Kokemuksesta viisastuneena Laura ottaa nykyään matkalle vain kirjoja, jotka hän oikeasti haluaa lukea. Ei enää niitä, jotka pitäisi lukea.

"Mä haluan, että ne on semmosia, mihin voi vain upota ja viettää aikaa niissä kirjoissa, nautiskellen."

Ihanin lukulomamuisto on Riihimäeltä. Tarkoitus oli katsella telkkaria silloisen kumppanin vanhempien luona, mutta Laura makasi koko loman nurmikolla ja luki Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa ensimmäistä kertaa elämässään.

"Se oli ihan uskomatonta. Mä en voinut laskea sitä kirjaa kädestäni."

Ehkä juuri se on lomalukemisessa parasta. Lukemiseen uppoutuessa tavoittaa jotain romantisoiduista lapsuuden kesistä. Kullatuissa muistoissa niin aurinkoiset kuin sateiset päivät lipuivat kiireettömästi ohi kirja kädessä, vaikka tosiasiallisesti käytin yhdestä yläasteen kesälomasta merkittävän osan siihen, että katsoin 291 jaksoa Dragon Ball Z -animea.

En koskaan saa takaisin tunteja, jotka Majin Buu -saaga vei minulta.

Maria Stepanovan toinen suomennettu teos Kadoksiin pääsi mukaan muun muassa siksi, että se on mukavan pieni ja siinä on jotenkin ihanat kannet.

PITKÄKSI VENYNEEN illan jälkeen makaan aurinkotuolissa järven rannalla, syön jäätelöä ja luen Stepanovaa.

Kirjailija M on lähtenyt sotaa käyvästä kotimaastaan, jota hän kutsuu Pedoksi, rauhallisempaan Euroopan maahan. Hän on lähdössä toiseen kaupunkiin kirjamessujen kaltaiseen tapahtumaan puhumaan, mutta päättää matkalla sinne kadota. Luen pätkiä kirjasta ääneen viereiselle tuolille.

Välillä lisään aurinkorasvaa ja katselen maisemia. Valkoapiloiden seassa mönkii kimalaisia. Pitää olla varovainen, jos menen uimaan, ajattelen. Mutta en mene. Rantahiekassa makaa iso kuollut kala. Kuvittelen, miten madot syövät sitä niin kuin holkerin silmiä. Järvi on yksi Italian saastuneimpia, kuulen myöhemmin.

Otan sen sijaan päiväunet. Lasken kirjan jäätelöä täynnä olevalle mahalleni ja laitan silmät kiinni. Kotiin ei tarvitse mennä vielä moneen päivään.

Mitä Piiri lukee reissussa? Kerro ja kommentoi!

Kahdeksan päivän reissun saldoksi tuli viisi kirjaa. Viimeinen, Kun toiset nauttivat, päättyi pian Kööpenhaminan jälkeen.